lauantai 7. tammikuuta 2017

Pizzacount 2017. NYT ARVOSTELUILLA! Tammi-helmikuu.


Niinkuin onnekkaimmat teistä ovat huomanneetkin, olen muutaman vuoden ajan pitänyt laskuria syömistäni pizzoista. Aloitin vain pitämällä kirjaa määristä ja viime vuonna rupesin kirjaamaan täytteetkin ylös. Parin 100 pizzan vuoden jälkeen pizzan syöminen saattaa alkaa tuntumaan hieman rutiinilta, joten ajattelin nyt alkaa kirjoittamaan ylös tuntemuksiani jokaisen pizzan jälkeen ja koitan ehkä panostaa tänä vuonna enemmänkin laatuun, kuin määrään. Ja ehkä oppiakin jotakin pizzakokemuksistani. Tai en tiedä vielä, katsotaan miten tämä menee.Ensimmäinen pizza kerkesi mennä jo koneeseen, ennenkuin tajusin ottaa kuvaa siitä, joten laitan tähän pari vanhaa pizzakuvaa ennen vuoden ensimmäistä arvostelua.



Tässä kuvassa iso pizza! 


 
Tässä kuvassa on vuoden 2016 paras pizza! Pizzan tarjoili La Piccola Perla -niminen mesta Prahassa. Suosittelen tätä kaikille tuolla suunnassa liikuskeleville herkuttelijoille ja aion ehdottomasti mennä itsekin tuonne uudestaan, heti kun saan mahdollisuuden.


Eli asiaan. Vuoden 2017 ensimmäinen pizza tuli haettua YO-talolla soittaneen Sur-rurin keikan ja sitä seuranneen yökerhossa nuupahtelun jälkeen noin klo 4 aikaan aamuyöstä Hämpin Pizzeriasta Keskustorin kupeesta.
 

1) 6.1. Ananas, Feta, Aurajuusto, Jalapeno - Hämpin Pizzeria.

 Perus 2,5 tähden perusjyystöä. Yöllä puolet ja aamulla kylmänä loput. Niin perus, ettei jaksanu vaivautua lämmittään. Maistoin myös palan falafelpizzaa. Falafelin maustamisvaiheessa oli vissiin heilahtanut kanelipurkki vähän liian jyrkkään asentoon, koska koko pizza maistui ihan vitusti joululta. Omassa pizzassani ei ollut varsinaisesti mitään vikaa, mutta ei kyllä mitään inspiroivaakaan. Jalapeno poltteli aamuistunnolla inhottavasti persereikää.

Loppuviikonloppu taisikin sujua sitten thaimaalaisen ruuan varassa, jos en väärin muista. Seuraava pizzanpuolikas päästiin maistamaan siis viikkoa myöhemmin perjantaina Wastedin ja Remissionsin Klubin keikan jälkeen. Päätin testata Suleiman, kun sillä puolen kaupunkia pyörin ja halusin päästä taksilla kotiin.
 

1,5) 14.1. Ananas, Feta, Aurajuusto, Jalapeno - Kebab Suleima. 

Oho, otin näköjään vähän tylsästi samat täytteet kuin viime pizzassa. No, pääseepä tässä ainakin huomaamaan, että näissä pizzoissa on kyllä tosiaan eroja. Tässä oli jotenkin makua paljon enemmän kuin tuossa Hämpin Pizzerian versiossa. Musta tuntuu, että tässä toi Aurajuusto ei tainnut olla oikeesti sitä Valion Aurajuustoa, vaan jotain muuta. Yleensä pidän tuota huonona asiana, koska jotkut halpis homejuustot maistuu aivan vitun perseelle musta, mutta tää oli kyllä aivan hyvää. Jalapeno oli aika tulista, mutta onneksi sitä oli laitettu melkolailla sopivasti, ehkä ihan hivenen vähemmänkin olisi riittänyt. Pizza oli siis aivan maukasta, mutta voi herran pillu tota falafelannosta, jonka otin.
Annoksessa oli semmosia kaupan aivan käppäsimpiä kuivia pakastefalafeleita, jotka ei millään tavalla kyllä muistuta falafelia, onnettomat ranskalaiset, eikä mitään kastikkeita ollut edes yritetty laittaa. Lisäksi oli vielä helvetisti jotain kaalia, jonka heitin maistamatta roskiin. Tiedän, että näiden arvosteluiden pitäisi käsitellä pizzoja, eikä falafelia, mutta noin luokaton suoritus kyllä lerppautti tunnelman niin pahasti, että se alensi kyllä koko ruokakokomuksen kokonaisarviota. Olin onneksi niin helvetin päissäni, että sain "falafelit" ja ranskalaiset syötyä, kunhan ruuttasin puoli purkkia hyvää Hellmann'sin majoneesia päälle.

Pizza itsessään maistui vielä aamullakin huoneenlämpöisenä aivan maukkaalta. Sanna söi puolet. Suleiman pizzalle voisi siis antaa vielä toisen mahdollisuuden, jos on tuolla päin liikkumassa, mutta falafelit never again!


Okei, okei. Mitähän tässä välissä sitten tapahtu. Jossain vaiheessa tota edellisen pizzan viikonloppua maistoin muuten slaissin Satamakadulle jonkin aikaa sitten avatun Go Go -pizzerian pizzasta, kun Sanna oli sieltä vissiin sunnuntain vastaisena yönä hakenut. Pizzassa oli ainakin aurinkokuivattua tomaattia, mutta olin suorastaan hämmentynyt pizzan lähes täydellisestä pohjasta. Taisin olla aika päissään tuolloin, joten ajattelin aamulla, että ehkä oon vaan kuvitellut koko homman. Go Go pizzassa myydään annoksia kuten nakkipitaleipä ja tommosta, niin oon arvellut että se on joku ihan vitsipaikka, enkä oo uskaltanut siellä käydä. Mutta toi pohja jäi kyllä nyt mieleen.

Olin tässä välissä viikon kipeänä ja perjantainakin oli vielä keuhkot niin paskana, että en uskaltanut lähteä mihinkään viihteelle, eli tuli harvinainen mahdollisuus syödä pizzaa täysin selvinpäin ja ilman krapulaa. Päätin ottaa suht varman päälle ja tilasin Nekalan Nupeldasta, jonka pizzoihin ei tarvitse yleensä pettyä. Viime vuoden lopulla tosin tilattiin Nupeldasta pizzat ja toimitus kesti lähemmäs kaksi tuntia, mikä on tietenkin aivan liikaa, ja joskus pizzoista on puuttunut jotain "spesiaalimpia" täytteitä, kuten rucolat päältä. Nyt pizzat tulivat kuitenkin hyvin normaalissa 45 minuutissa ja kaikki täytteetkin olivat mukana.



---


Tässä vierähti nyt vajaa 1,5 kuukautta, että pääsin taas kirjoittelumoodiin, mutta koitan tästä nyt muistella nämä makuelämykset läpi. Elikkäs tervetuloa arvostelusisennökseen:

 

2,5-3,5) 20.1. Grillattu munakoiso, Aurajuusto, Ananas, Rucola + Vege BBQ listalta - Nupelda. 

Muistan hämärästi, kun pizzat saapuivat, koska istuin silloin pimeässä olohuoneessa, mutta keittiöstä kajasti hieman valoa. Munakoiso on yksi parhaista ruoka-ainesta, mutta etenkin pizzassa aina pieni riski. Toivoin, ettei se olisi jäänyt semmoiseksi sitkeäksi ja kitkeräksi. Päätin aloittaa munakoisopizzan paksuimmasta munakoisopalasta, koska jos se olisi sellainen pehmeä ja kermainen, niinkuin munakoiso parhaimmillaan, niin tietäisi ettei loppupizzasta tarvitsisi stressata. Paksuin munakoisopala oli hieman sitkeä ja kitkerä. Puolet piti irrottaa hampaista ja laskea takaisin laatikon päälle seuraavaa haukkua varten. Mieleni oli tässä vaiheessa itsepuolustustilassa ja söin aurajuustoa, ananasta ja valkosipulia hokien mielessäni, että tosi hyvää pizzaa, tällaista tämän kuuluukin olla.



Meinasin siirtyä seuraavaan laatikkoon, mutta leikkasinkin vielä pienen siipaleen samaa pizzaa. Työnsin pizzapalaa suuhuni ei-mitään ilmein, mutta järjestyksessä seuraavaksi paksuin munakoisopala pelasti itsepetoksen suuntaan lipsahtaneen pizzaperjantaini. Se oli juuri sopivan öljyinen ja pehmeä, sellainen suussasulava herkku mikä oli mielessäni kun sen Pizza-Onlinen vetovalikosta valitsin. Yhtäkkiä kaikki täytteet pelasivat saumatonta yhteispeliä ja keittiöstä kajastanut kelmeä valo tuntui kasvoillani kesäiseltä auringonpaisteelta. 
Siirryin seuraavaan pizzaan, eli Vege Barbequeen. Tuore paprika, Punasipuli, Aurinkokuivattu tomaatti, Jalopeno, Parmesanjuusto, Barbequekastike. Nerokkaat täytteet listapizzaksi, eihän tommosta keksi edes perushyvissä fantasioissaan. Parempiakin kuvia oli kamerassa, mutta tämä vauhdikas tuo mielestäni paremmin esille pizzan todellisen luonteen.
Tää ei ollut ensimmäinen kerta, kun oon tätä tilannut, mutta tän pizzan härskiys kyllä pääsee yllättämään joka kerta! Vittu minkä värinen systeemi ensinnäkin. Todella etovan näkönen pläjäys. Makumaailma ei muistuta pizzaa millään tavalla. Makean rillikastikkeen ja etikkaisen purkkijalopenon yhdistelmä saa totaalisen hämmennyksen valtaan. Purutuntuma on erikoinen, kun paprikat ja sipulit rouskuvat suussa, tätä saa oikein tosissaan pureskella. En kyllä ikinä kehtaisi syödä tätä paikanpäällä pizzeriassa, mutta se on hieno tunne kun on kotona rouskinut tätä ihan klingonina pimeässä ja huomaa vaan yhtäkkiä, että makeus ällöttää ja huulet on tulessa.  
Siirryin tästä takasin tohon munakoisopizzaan ja sattui suuhun täydellinen yhdistelmä ananasta, aurajuustoa ja valkosipulia. Muistan elävästi, kuinka mietin tuolla hetkellä suu täynnä pizzaa, että ei kyllä vitussa jaksa kirjottaa koko vuotta siihen blogiin siitä, kuinka ananas, aurajuusto ja valkosipuli on hyvää. Jätin molempia pizzoja palaset testiksi lattialle yöksi, kumpikin oli ihan hyvää aamullakin.
Jännä homma, kuinka sitä muistaa noi pizzojen syömiset niin hemmetin kirkkaasti, mutta mistään muusta ei muista täysin yhtään mitään. Internetin mukaan oon ollut seuraavana päivänä eli lauantaina kattomassa TAAS Remissionsia, tällä kertaa Vastavirralla. Samassa rytäkässä on ollut mukana Vapaa Maa, Sister Disaster Yläkerrassa ja jotain muita tuolla alakerrassa vielä. Jaahas. Muistan hiton hyvin, kuinka olin saatanan päissäni kotona ja Sanna tuli Go Go pizzasta haetun pizzan kanssa ja siinä oli taas ihan jee-suksen hyvä pohja!Elikkäs sunnuntaina oli sitten näitten parin yöllisen pohjakokemuksen perusteella tilattava ihan kunnolla pizzat Go Go pizzasta.

4,5-5) 22.1. Ananas, Aurajuusto, Fetajuusto, Jalopeno + Oliivi, Paprika, Sipuli, Aurajuusto puolikas - Go Go Pizza.

Tilasin testiä varten tuon nyt ilmeisesti tuollaiseksi tieteelliseksi vertailukohdaksi muodostuneen peruspizzan ja sitten näköjään tommosen 90-lukulaisen joka pizzerian listalta löytyvän kasvispaskan. Ideanahan tässä hommassa on kuitenkin vaan testata, onko noi pohjat niin täydellisiä kuin yölliset muistikuvat antavat ymmärtää. En oo uskaltanut lähteä mihinkään margarita linjoille kuitenkaan vielä. 
Pohja osoittautuukin mielettömän hyväksi. Hämmentävää suorastaan, mitä tuolla Satamakadun varressa sijaitsevassa todella käppäseltä vaikuttavassa paikassa tapahtuu. Okei, tällä kertaa pohja ei ole aivan samaa tasoa, kuin hurmeisissa muistikuvissa, mutta todella hyvä kuitenkin. Kaupungin parhaimmistoa. Täytteet ovat alempaa keskitasoa. Kasvispaska on niin tylsä kuin kasvispaska on, sitä ei pohjakaan pelasta. En oo tainnut ikinä käydä ite paikanpäällä tuolla pizzeriassa, pitää varmaan käydä viimeistään kevään aikana testaamassa joku margarita tai juustopizza lämpimänä pöydässä.

Loppu kasvispaska menee vielä ihan hyvin mikrotettuna eväänä seuraavana päivänä töissä. Maanantaiyllätyksenä paikalle saapuu ruotsalainen koneiden korjaaja äijä ja suomalainen lipevä myyntimieskaverinsa, joka on hauskana sivuhuomiona muuten Angerin Villen serkku! Näitten tyyppien korjaamishommat venähtävät myöhään iltaan ja koska kaikki muut lipeävät paikalta, itseni kohtalo on jäädä pitämään noita silmällä. Jossain vaiheessa pitää syödä ja Angerin serkku tarjoaa rahamiehenä pizzat kaikille ja taas mennään.
6) 23.1. Ananas, Feta, Aurajuusto, Jalapeno - Multisillan Pizzeria.

Pizzat tilataan lähimmästä Pizza-Onlinen paikasta, eli Multisillan pizzeriasta ja täytteitä ei jaksa sen kummemmin arpoa. Ruotsalainen ja angerinserkku tilaavat pizzat joista toiseen tulee pepperonia ja toiseen salamia ja joista toinen on täydellinen turtlespizza ja toinen joku suikaleinen koiranruuan näkönen homma mikä aiheuttaa närää. Oma pizza on taas semmonen 2+ arvonen rasvainen perusjynkky. Ihan hyvää. Vuoden tähän mennessä huonoin pizza, jos silleen miettii, mutta se kertoo ehkä enemmän siitä, että taso on ollut tähän mennessä aivan hyvä. Varmaan jos asuis jossain Multisillassa, niin tää ois ainoo asia, jonka takia jaksais pitää päätä pinnan yläpuolella ja jatkaa elämistä. 

Tiistaina olikin sitten viides päivä pizzaa putkeen ja söin loput tosta pizzasta jääkaappikylmänä, seisten ja samalla työhommia näppäillen, ei-mitään tuntein.

Saman viikon torstaina ajelin bussilla töistä kotiinpäin ja siellä istuskeli semmonen myöskin Sääksjärvellä töissäkäyvä tyyppi kun Late. No, kyllä te Laten tiedätte. Pienen pohdiskelun jälkeen päätimme Laten kanssa mennä parille oluelle bussimatkan päätteeksi. Sarankulmasta bussiin nousi myös eräs samalla bussilla ajeleva äiä, nimeltään Bussi-Äijä. Lyhyen pohdiskelun jälkeen Bussi-Äijäkin päätti tulla mukaamme oluelle bussimatkan jälkeen. Sannakin tuli vielä työmatkalaisten lisäksi Rotwalliin oluelle.

Late ja Bussi-Äijä olivat suoraselkäisellä tuulella ja lähtivät oikeasti parin kaljan jälkeen koteihinsa ja jäimme Sannan kanssa miettimään, missä pitäisi ottaa vielä yhdet. Hieman nälkäkin oli joten ajattelimme ratkaista nämä ongelmat kerralla menemällä Alanyaan syömään viereisen Power pizzerian pizzaa kaljan äärelle.

Power Pizzerialla on mielenkiintoisen nimen lisäksi melko mielenkiintoinen pizzalista. Vai mitä mieltä olette paikan nimikkopizzasta eli Power Pizzasta: "Sipuli, Kananmuna, Valkosipuli, Tuplapekoni, Maissi, Herne, Giros, Tuoreita basilikanlehtiä". Tai esim. "Makkara Pizza", Sipuli, Makkara, Pekoni, Kananmuna, Tomaatti, Vuohenjuusto. Yllätävän moneen pizzaan on saatu myös persilja täytteeksi. Itse päädyimme tämmöiseen vaihtoehtoon kuin Kapris kasvis.


6,5) 26.1. Kapris kasvis. Mozzarellajuusto, Musta oliivi, Sipuli, Herkkusieni, Basilika, Kapris - Power Pizzeria

Tää taiskin olla vuoden ensimmäinen ilman pidempää kuljetusta syöty pizza. Mukavaa syödä ihan pöydän ääressä ja lautaselta lämmintä pizzaa. Etenkin kun Alanya on Tampereen viihtyisimpiä baareja. Pizza itsessään jättää kyllä toivomisen varaa. Kapris hallitsee makumaailmaa turhan roisisti. Harmittaa, kun unohtui pyytää oreganoa ja valkosipulia. Hyvin oma puolikas silti alas kulkee oluen kaverina. 
 Lauantaina aika perus Vastavirta viikonloppu. Ehkä mielenkiintoisena piirteenä yläkerrassa on täysi juhlatunnelma, kun Hullut Päivät, Huolet Ja Murheet sekä Jätä Jämät soittavat nöösiä musiikkiaan ja alakerrassa vaan muutama perusnaama murjottamassa kun Sick Urge ja jotkut muut tykittää.
 

Aamulla on krapula ja tekee mieli pizzaa, muttei mitään paskaa, joten hyppäämme bussiin aikeena mennä Napoliin syömään. Napoliin on tietenkin ihan vitunmoinen jono. Olin ehdottanut Sannalle aiemmin Dennisiin menoa, jos Napoliin on kauhea jono, koska on meneillään SYÖ!-viikot ja Dennisistä saisi kympillä pizzan. Päätämme kuitenkin jonottaa hetken Napoliin. Takanamme jonossa on krapulan kauhu eli lapsi perhe. Lapsia ja lasten vanhempia. Lapset kyselee ja vanhemmat vastailee. Hyi saatana. Kylmä hiki valuu niskaa pitkin, kun mietin että tämän tuntien jonottamisen jälkeen joudumme jonkun lapsiperheen kanssa samaan pöytään, jossa ei saa kiroilla ja lapsilta valuu räkää nenästä ja vanhemmat pyyhkii. Onneksi Sanna ehdottaa, että voisimme lähteä Dennisiin, jos ei jaksa jonottaa.

7,5) Chiara @ Dennis.

Dennisissä ei ole ketään ja kaljan saa saman tien nokan eteen. Helpottaa. Vilkaisen listan läpi, mutta SYÖ!-tarjouksen ainoa kympin kasvispizza on muutenkin oikeastaan paras. Otamme molemmat sen. Chiara-niminen lätyskä ja täytteinä Kirsikkatomaatteja, Bufalamozzarellaa, mustapippuria, rucolaa, balsamicosiirappia ja mozzarellajuustoa. Pizzat tulevat pöytään nopeasti ja näyttääkin hyvältä. Roskaosastoa on heitetty pizzan päälle todella reippaasti, minkä huomasin jakavan mielipiteitä, kun laitoin myöhemmin kuvan Facebookiin. Itseäni toi viherspämmäys ei kyllä haittaa, enemmän melkein nykyään vaivaa jos juustoa on sellainen raskas sentin kerros.
Hyvä, laadukas pizza. Balsamico valuu vähän ärsyttävästi, mutta sen kestää. Maut on kohdillaan. Ei nyt Napolin tasoista ja toisaalta eri tyyppistäkin, mutta tulee silti mietittyä, että vittuako sinne jonottelee kun toisaalla saa saman tien kaljan kouraan ja pizzan naaman eteen. Kyllähän tämmöseen kympin hintaan täällä kävisi vaikka aina, mutta nyt kun katoin, niin on toi listahinta 16,30€ helvetin suolanen tästäkin. Jaa niin, tuolla oli mainos, että sieltä saa nyt myös vegaanista pizzaa, jos jotakuta semmonen kiinnostaa.


Seuraavana perjantaina aika perus Vastavirta viikonloppu. Yläkerrassa Sörsselssöns ja alakerrassa Lähtevät Kaukojunat ja jotain. Kotona klo. 03:09 lävähtää Pizza-Online tilaus Mardiniin.
9,5) 4.2. 1 x Habib Special: Mozzarellajuusto, Parmesanjuusto, Tuore basilika, Oliiviöljy, Aurinkokuivattu tomaatti, Munakoiso




 1 x Farid viikinki (+kanammuna) Aurajuusto, Fetajuusto, Katkarapu, Mozzarellajuusto, Vuohenjuusto, Tuore basilika, Tuore korianteri, Kananmuna



1 x 3 täytettä (Calzone), Aurinkokuivattu tomaatti, Sipulirenkaita, Barbequekastike
 

Se on hemmetti kun hiuko iskee yöllä. Sipulirengascalzone jäi viimesen päälle hyvänä ideana mieleen ja taputtelin itseäni vielä aamullakin selkään tyytyväisenä, kun tuon löysin laatikosta lattialta. Kelasin, että jos joskus joutuis semmoseen tilanteeseen, että joutuis juokseen hulluna pizza kädessä, niin tommonen ois vitun kätevä. Muutkin pizzat saa kyllä täydet pisteet ja Mardin on kyllä ihan perkeleen hyvä paikka! Söin näistä yhteensä aika tarkalleen kahen pizzan verran ite. Calzonesta ei oo kuvaa, koska se näyttää ulospäin vaan pizzapohjan pohjalta.

Tässä välissä joku viikko oltiin Laten kans bussimatkan jälkeisillä ja huomattiin, että Power Pizzassa oli hemmetti viiden euron noutotarjous kaikista pizzoista!
 

10,5) Laten kans puoliks "Vuohenmaitojuusto" pizza (Parmesan, Aurajuusto, Ananas, Herkkusieni, Oliivi, Vuohenjuusto) ja seuraavana päivänä kävin syömään "4 juustoa" pizzan (Aurajuusto, Fetajuusto, Juusto, Mozzarellajuusto [toi pelkkä "juusto", oli muuten cheddaria mikä oli vähän jännä kans]) ja Sanna tuli työmatkallaan syömään siitä puolet. Ei näistä hirveesti jääny kerrottavaa, mutta kun vitosella saa pizzaa niin sitä syödään sitten! Alanyassa tehtiin jotain remppaa ja ne maalas seinät keltasiksi, sen verran jäi mieleen.

Tossa puoltoista viikkoa sitten tilasin sit taas Mardinista pari lättyä ja oli niin perskatin hyvää, että koitin kattoo oisko niillä jotain Facebook-sivua tai jotain missä vois sanoo ihan kädestä pitäen kiitoksia, mutta en löytänyt.

12,5) 19.2. Ananas, Aurajuusto, Aurinkokuivattu tomaatti, Vihreä chili, Valkosipuli sekä Margarita pizzat - Mardin
 

Ei näistä nyt enää mitään uutta kerrottavaa varmaan keksi, eli ei voi muuta sanoa kun hattua nostaa. PAITSI sen verran Mardinille on annettava pyyhkeitä, että valkosipulin pitäminen maksullisena täytteenä on aika kyseenalaista touhua! Hyh hyh.

Helmikuun lopuks teki sitten vielä mieli vähän pizzavaihtelua ja pistin Foodoran kautta Sitkoon tilauksen. Kaikki näytti menneen jo hyvin, mutta jonkun ajan odottelun jälkeen tulikin viesti, että Sitko ois muka kiinni ja tilaus oli peruttu. Olin aivan varma, että kuolen nälkään. Ainakin oli varma, että tästä ei enää pystynyt palaamaan takas peruskänkkylöihin, kun odotukset oli jo asetettu. Valitsin sitten seuraavaks Bella Romasta pizzat ja olin just lähettämässä tilausta, kun huomasin että siinäkin yhtäkkiä luki, että pizzat olis tulleet vasta seuraavana päivänä eli sunnuntaina. Lähin sitten vähän riskillä tilaamaan tommosesta Como-paikasta, josta ei ollu mitään kokemuksia ja hinnat kaupungin korkeimmasta päästä eli suolaiset 15 euroa lätty.

13,5) 25.2. puolikas Pizza al Formaggio ja puolikas Pizza Margherita - Ristorante Como

 Ensivaikutelmassa oli silmiinpistävää, että pizzat oli sellasia ellipsin muotosia, eli pizzalaatikossa oli hitosti tyhjää tilaa ja paljasta reunaa oli paljon enemmän kun peruspizzassa, joku 3-4cm varmaan. Varmaan jos tästä kysyis niin väitettäis, että se on joku juttu, mutta siis silkkaa kusetustahan toi vaan on, voin kertoa. Täytepinta-alaa oli varmaan semmonen kahen mikropizzan verran per lätty. Maultaan pizzat olikin sit aivan saatanan hyviä. Niinku vitun hyviä. Tai ainakin kaksikosta toi parempi eli Formaggio. Ens kerralla kun on vitusti rahaa niin tilaan kaks tommosta samanlaista. Tai jos joku tekee yhtä hyvän normaalikokosen niin tilaan niiltä. Nopeesti noi oli siis vedetty huiviin ja tälleen, mutta sai kyllä vähän mietiskeleen asioita. Muutenkin pizzat kuitenkin rupee oleen sitä kympin luokkaa, niin ehkä useemmin vois sen vitskan pari heittää siihen päälle ja vetää laatua. Tai en tiiä, katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan!