lauantai 18. marraskuuta 2017

Budjettimatka Tampereen baareihin

Moro taas. En oo jotenkin onnistunut julkasemaan blogissa mitään pitkään aikaan. On ollu tarkotuksena kirjotella muutamakin juttu, mutta joko en oo saanu kirjotettua kunnon muistiinpanoja, oon hukannu ne, tai sit vaan laiskuuttani heittänyt menemään, ettei tarvis puhtaaksikirjoittaa.

Kesä kuitenkin sujui railakkaasti ja syksyllä tuli vielä käytyä tekemässä nopea festarireissu Tukholmaan lainarahoilla, niin velkaahan siitä jäi niin perkeleesti. Olinkin noiden velkarahojen keräämiseksi tässä varmuuden vuoksi kuukauden täysin bönthöttä. Nyt se on sitten kärsitty, velat makseltu ja aika nousta taas satulaan. Ettei tämä kaikki olisi ollut aivan turhaa, päätin tällä kertaa ottaa hieman opiksi ja selvittää mihin ne rahat oikein katoavat tuollaisten juomareissujen aikana.

Meinasin ensin kirjoittaa sellaisen Toimittaja Neuvoo -tyyppisen jutun, kuinka vaikka selvitä satasella viikonlopusta tai vastaavaa, mutta herkästi semmosesta käy jotkut köyhät inisemässä, että "joo hei, toi tekee tota vaan niinku yhen viikonlopun, kun jotkut joutuu kokeen tätä tiäksä joka päivä". Fair enough, mutta ei semmosta jaksa, niin tässä nyt sitten tulen vaan kirjaamaan ylös, että mihin sitä rahaa oikein palaa. On siis marraskuun ensimmäinen perjantai, sain tänään palkan, ja vuokranmaksun jälkeen siitä jää pelirahaa 451,03€. Viisi ikuisuutta kestävän työpäivän jälkeen pääsen viimeinkin "baanalle".

Ennen totaalista ryyppäämistä on yleensä järkevää syödä hyvin. Tarkoituksenani olikin mennä suoraan Sohoon kaljalle ja syömään hampurilainen niitten uudella, hyvällä seitanpihvillä, mutta tyhmänä jätkänä jätin aamulla sekä muistivihon että kameran ottamatta mukaan, joten on sen sijaan pakko poiketa vielä kodin kautta. Ostan lähikaupasta kolmioleivän sekä kolme 0,5l Keisari 25 Ginger Ale bönthöä, koska ne ovat tarjouksessa 1,39€/kpl (sis. pantin). Yksi ruokajuomaksi ja pari varalle. Lisäksi ostan yöksi yhen vihiksen, jos vaikka välttyisi näin yöpizzan ostamiselta, sekä askin vihreää Pall Mallia, jos illalla on liian kylmä kääriä sätkiä. Reissun hinnaksi tulee 13,45€.

Koitan selvitä tästä ylimääräisestä pysähdyksestä mahdollisimman nopeasti, joten nautin illalliseni ulkovaatteet päällä sohvan reunalla. Pitkän penninhän tässä säästi, mutta sanoisin, että tämä oli kuitenkin väärä paikka säästää, koska ohan nää tuotteet aivan paskoja ja muutenkin perseestä.



Pääsen tästä kuitenkin jatkamaan matkaani. Päätän käppäillä ensimmäisenä Hämeenkadulle Taproom Unitediin, kun olen nyt tässä päässä kaupunkia. Taloudellisesti järkevintä on mennä baariin yksin. Näin teen myös minäkin. Päätökseni perustuu taloudellisten seikkojen lisäksi myös siihen, että kysyttyäni about kaikkia tuntemiani ihmisiä seuraksi dokaamaan, kukaan ei halunnut lähteä.

Olin kattonut päivällä Taproomin sivuilta, että täällä ois pitänyt olla Fat Lizardin Jesus Lizard IPAa, joka on Aikuisblogissa joskus hyväksi todettu ja ois tehnyt mieli ottaa tuopillinen uusiksi. Se on kuitenkin loppunut. Otan pikkulasin Cool Head Brew:n Heavy Sunshine Tonka Beans -juomaa. Olikos tää sitä samaa, mitä oli SOPP:issa? En tiiä. Hyvää. Maistuu tolta, toltatolta, kanelilta vai mikä se on. Tää maksaa 6,50€, mikä on aika kätevää, koska illan kulut on nyt aika tarkasti 20€, helppo muistaa. Taproomissa ei vieläkään lue noitten juomien prosentteja, mikä on vähän ärsyttävää. (Nyt kirjottaessa tarkistin, että tää juoma oli malliltaan Imperial Porter ja prosentteja 8). Lisäksi TV:stä tulee jääkiekkoa. Päätän, että juon täällä korkeintaan kolme bisseä. Henkilökunta on kyllä ihan mukavan oloista. Oho, täällä ois näköjään Takatalon & Tompurin, eli lehmänpaskabissepanimon joku uus bisse. Uskaltaiskohan maistaa?



Sunshine stoutin (porterin) jälkeen käyn huuhtelemassa pihalla suuni Mynthonilla ja röökillä. Sisälle ja tiskille palatessani myyjä yllättää niin nopeasti, etten kerkeä katsomaan listaa kunnolla ja joudun ottamaan ainoan mielessäni olleen bissen, eli lehmänpaskan Kekri Pilsin. Tässä ei maistu lanta, mutta maku on samalla tavalla pistävän epämiellyttävä kuin aiemmin kolmioleivän kanssa juomassani Ginger Ale paskassa. Hinta-laatusuhde ei vaan ole samaa luokkaa, koska tämä maksaa 6€/0,3 litraa. Puolesta litrasta olis saanu pulittaa jopa 8 euroa. Sillä olisi saanut Arilta 5,75 Ginger Ale Bönthöä, panttien jälkeen 6. Olishan siinäkin irvistelemistä tietenkin. Pitää muistaa valita bisse valmiiksi ennen seuraavaa tiskireissua.

Vaihtoehtoina olisi Maistila & Olarin Suburbanned. Aika vaikea sanoa toi nimi, enkä ole aivan varma joinko ton viimeks täällä. Cool Head Brew:lta olis Watermelon Gose. Sanna oli juonu tota viime sunnuntaina jossain kaljafestareilla Helsingissä ja sano, että oli aika mautonta vai mitenköhän se oli. Sitten ois Olutpajan Maltaan Haukka. En oo varmaan juonut mitään Olutpajan bisseä ikinä. Hirveestihän tosta pelkästä oluen nimestä ei kyllä pysty päättelemään mitä toi on. En oo myöskään tarpeeksi humalassa, että viittisin kysyä mitään kysymyksiä. Ja mitäpä se auttaisikaan? Kyllähän Suomessa kysymys on ostopäätös. Tiiän, että vaikka sieltä kerrottaisiin, että se on lypsetty ihmisen kyrvästä, niin sanoisin, että "jooooh, otetaan yks semmonen vaikka sitten". Kiusallinen tauko ennen ostopäätöstä olis vaan pidempi. Kukaan ei pidä kyselijöistä, eikä varsinkaan selittäjistä!

Käyn röökillä taas ja tilaan sitten Olutpajan ihmisenkyrpäbissen kyselemättä tyhmiä. Aika helposti juotava bisse, vähän liiankin laimea. Mutta eipä ainakaan pahaa. Täällä baarissa on yks bussiäijä, kenen kans en oo ikinä jutellut. Huomasin röökille mennessä, että se huomas, että huomasin sen. Oon tehnyt poikkeuksellisesti viimeset kolme viikkoa myöhäsempää vuoroa, enkä oo siis ollut normaaleissa busseissa. Luuleekohan tuntematon bussiäijä nyt, että oon ratkennut ryyppäämään, kun en oo ollu bussissa, mutta oon baarissa? Mun kolmen bissen kiintiö täällä paikassa täyttyy tän jälkeen ja pitäis keksiä, mihin sitten menis. Menisin muuten tien toiselle puolelle Teerenpeliin, mutta ratikkatyömaan takia pitäis kiertää jostain hevonvitusta, niin ei jaksa. Tätä se närkästynyt Moro-lehden lukija varmaan tarkoitti, kun kirjoitti Hämeenkadun ratikkatöiden olevan pahempaa kuin talvisodan pommitukset. Näitä henkisiä ja fyysisiä uhrauksia on vaikea kuvitella, ennenkuin joutuu tämmöiseen tilanteeseen.

Kello rupeaa lähestymään jo yhdeksää ja noin tunnin päästä olisi lähdettävä Vastavirralle, jos mielii hengata pelkästään itsensä ja näiden harakanvarpaina ruutupaperille piirtyvien ajatuksiensa lisäksi joidenkin oikeidenkin ihmisten kanssa. On aika ruveta ajattelemaan loogisesti. Mikä on järkevää? Jos aikoo ryypätä illan, on järkevää pitää mukanaan hieman käteistä, että voi pelata rahasta esimerkiksi korttia sun muita pelejä. On siis mentävä automaatille. Mitä baareja on automaatin lähellä? Kahdet Kasvot on samassa ilmansuunnassa, paitsi väli-ilmansuunnassa. Sinne on siis järkevä mennä.

Niin joo, tää viimesin bisse tais olla kans 6€, eli välisumma tälle illalle tuolta lähtiessä kai 5 senttiä vaille 32 euroa. Tuolla Taproomissa ei kulunut ainakaan rahaa mihinkään ylimääräiseen bissen lisäksi. Nostan automaatista 40€ ja päätänkin salamannopeasti vaihtaa määränpääkseni Alanyan, mutta pysähtyessäni kävelykadulla kirjoittamaan nämä muistiinpanoni ajantasalle, puhelin soi. Langan päässä on Ovaskan Teemu (tuttu Aikuisblogin lukijoille Rebellion-festariraportin matkaseurana) ja sovitaan sitten kuitenkin menevämme sinne Kaksiin Kasvoihin.

Ulkona on ihan vitun kylmä, mutta Kaksareissa on lämmintä niin sisäilman kuin palvelunkin puolesta. Kaupungin toisiks mukavin kyyppari Sannan jälkeen, elikkäs Mirka, suosittelee Põhjala Imperial Gosea, ennenkuin ehdin itse sitä pyytämään. Ehtii myös sanoa "puolukkainen" ennenkuin ehdin maistaa ja pääni olisi kehittänyt tälle esim. jonkun oudon lapsuudentrauman kautta kunnon kuvauksen. Puolukkaiseltahan tää nyt maistuu kun tietää. 8% potkua tässä puolukkajuomassa. Todella hyvää kyllä, mutta ei maistu hirveästi bisseltä! Vitskan sai pulittaa tästä testipäivän parhaasta bissestä, pienen siis join taas, tuopillinen olis ollut melko tyyris.

Teemu tuli just sisään ja meni tilaamaan jotain. Kohta selviää mitä, niin sitten saadaan taas nauraa.
Teemu: Ostin perus Guinnessin koska panikoin tiskillä niin kuin aina. Maistui äsken polttamalta röökiltä. Silti hienoa juoda pitkäsaikaa. Peten juoma maistuu katkeralta kesältä. 
Kello on nyt kymmenen ja pitäs alkaa liikkuun Vastavirtaa kohti. En kerkee varmaan juoda enää kaljaa, niin päätän tilata tarinan vuoksi Kuukauden viskin. Menin tiskille ostamaan tommosta, kun Teemu tulikin takavasemmalta paikalle, tilas samanlaisen ja tarjoutu vielä maksamaan molemmat. Eli ollaan nyt semmoisessa ikävässä tarjouskierteessä, johon voi joutua, jos ei käy baarissa yksin.

Viski se on kyllä ihan eri huume kuin toi perus bönthö. Tuntuu jossain tuolla aivon takana mielihyvä-alueella samantien. Vähän liian imelää kuitenkin. Mutta 0 euroa maksoi nyt siis tämä, niin fuck it. Linja-automatkakin hoitui työpaikan maksamalla vuoden kausikortilla, eli kyydityksen hinta oli periaatteessa vain sieluni.

VV:n ovilla päätän katkaista tarjoamiskierteen ja maksan Teemullekin lipun sisään. Liput maksavat 10€/kpl, joten otin tässä 4 euroa takkiin, mutta uskon, että se on pidemmän päälle järkevää. Oltiin paikalla bussin kellon mukaan 22:35, joten ruotsalainen Rotten Mind -bändi oli vissiin aloittanut orjallisesti heti puolelta, koska meno on lavalla jo päällä kun tultiin paikalle. Hyvää, ruotsalaisen kuulosta musaa. Laitoin 5 euroa sotasankari Sandelsin kolmosolueen. Ihmettelen Saasta-Makelle pihalla, miten naapurissa Ruotsissa osataan tehdä tommosta menevää rallattelumusaa niin hyvin, mutta meillä tässä vieressä se ei onnistu. Saastis on sitä mieltä, ettei pitäisi tommosta tehäkään vaikka osais. Kysyin Saastikselta ja OHF-Pekalta, voisko ne kirjottaa jotkut pienet arvostelut illan bändeistä mun sijaan, koska homma sujuis varmasti hiukka paremmin. Kummatkin sanoivat, ettei tässä paikan päällä, mutta huomenna vois kirjottaa jotkut arvostelut. Ilmeisesti vain päästäkseen musta eroon, koska mitään arvosteluja ei ikinä kuulunut.

Niin tai näin, nyt ollaan jo pitkällä seuraavan bändin, eli Wastedin, keikassa. Wasted on kyllä hyvä. Kaikennäköstä ihme sakkia VV:llä. Onkohan nyt halloween? Se tuntuu levittäytyvän aika monelle viikonlopulle, ihan kun oisin viime viikonloppuna jo nähny jotain halloween-jengiä. Kai se on sit niinku jotkut pikkujoulut, aina on jotain porukkaa viettämässä. Wastedin uudet (?) biisit kuulostaa kyllä ihan yhtä hyviltä kuin vanhat. Pitää nyt mennä kuitenkin tsekkaan klassikot vähän lähempää.

Oon hukannut muistivihkoni jossain vaiheessa johonkin, mutta se löytyy onneksi myöhemmin VV:n Helenan hallusta, joka on tänään meidän puolella tiskiä. Pyydän Helenaa samalla pelaamaan pelin kikkeriä viinapanoksella. Pistän odotellessa merkille, että täällä tais olla joku aika hyvä DJ, tai ainakin ihan hyvä musa soi bändien välissä. En oo muistaakseni voittanut Helenaa ikinä kikkerissä ja ehdotinkin panosta lähinnä, että saisin tähän tarinaan vähän jotain jännitystä. Nyt kuitenkin näytti siltä, että Helena olisi melko kännissä, joten pieni toivonkipinä voitosta kuitenkin herää sisälläni. Helena vaikuttaa suuttuvan hieman kun väitän, että olisi kännisen näköinen, omien sanojensa mukaan ei ole. Pelijuomana itselläni on Iisalmi-tuoteperheen vihreä, eli Cream Ale (5,50€). Toi Cream Ale on ihan hyvää bändienkatselujuomaakin yleensä. En tiedä sainko hieman tasoitusta alussa, mutta johdan hetken parilla maalilla. Aika pian peli kuitenkin kääntyy normaalisti murskatappioon itselleni. Joudun ostamaan Helenalle Mini-sekiksen, eli onks toi nyt sitten Fernet Brancaa ja Branca Mentaa sekasin. Maksaiskohan 2 euroa?

Vikana bändinä tänään on Angerin Villen ja ketä kaikkia muita tossa nyt oli, Braineaters-niminen Misfits-coverbändi, joka soittelee aina näihin aikoihin vuodesta. Ehkä nyt on sitten halloween. Hyvä meno. Juomana nyt Iisalmen sininen eli APA (5,50€).

Keikkojen jälkeen päätetään lähtee Teemun kanssa meille pelaan Rocket Leaguee. On sen verran kylmä, että meinattiin, ettei jaksa odottaa bussia. Taksin tulossa kestää kuitenkin niin kauan, että sitä odotellessa menee kolme bussia ohi. Kyllä vituttaa. Kotona vaihdan Adidaksen verkkahousut jalkaan, Teemu on kateellinen rennoista olohousuistani. Juodaan Keisarit pois, Teemu irvistelee liioitellusti. Muistan, että olin jossain vaiheessa yötä erittäin onnellinen ja jostain syystä jossain vaiheessa näytti kuin olisin piirretyssä. Sanna tuli kotiin joskus viiden maissa ja pääsin lopulta nukkumaan joskus kuuden jälkeen. Kun ynnätään vielä taksin hinta 13,20€ menoihin, tämän päivän hinnaksi tuli laskujeni mukaan 88,15€.

Lauantai

Kolmen aikaan päivällä kömmin ylös sängystä ja rupean suunnittelemaan baariin lähtöä. Syön aamupalaksi Buranan ja vihiksen kahella soijanakilla. Aamiaiseni on närästävää laatua. Käyn suihkussa. Mulla ei oo yhtään puhtaita tai ehjiä kalsareita jäljellä näköjään. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että jos en olisi ollut kirjoittamassa tätä juttua, olisin jäänyt tässä vaiheessa vaan kotiin. Koitan kattoo pesukoneesta jotkut siedettävät kalsongit, mutta kaikki on ajettu ihan loppuun. Päädyn laittamaan puhtaat, mutta rikkinäiset kalsarit jalkaan. Pallit roikkuvat pohjassa olevasta isosta reiästä. Vituttaa.

Haaveilen hyvistä drinksuista mukavassa seurassa, mutta epätoivoisen seuranhaun jälkeen päädyn vähän ennen viittä Puntala-Tarjan kanssa Monttuun. Ostan matkalla askin vihreetä Pall Mallia ja Mynthoneita, jotain 7 euroa. Monttuun tullessa ostan ison kolmosen ja Minttu Winter Spice -shotit mulle ja Tarjalle, yhteensä 13,10€. Mintussa ei maistu jotenkin ollenkaan noi erikoismausteet. Ihan Mintulle maistuu, ehkä vähän makeammalle. Pettymys. Kalja on aika paskaa, mutta Mynthonin kanssa menee alas. Pöydässä istuu meiän kanssa jotain rokkiukkoja.



Aika krapula tässä kyllä. Hiki alkaa valua otsalta kun saa kaljaa vähän kumottua. Sijoitan 5 euroa pelikoneeseen, johonkin Saaga-peliin. En saa rahoilleni tuottoa. Tarja ei suostu lähtemään meneen Montusta, pitää vissiin tässä vielä yks ottaa. Täällä oli näköjään tullessa häppärit, nyt toi tuoppi makso 4,5€. Vastustelee aika saatanasti tää vitun Karhu. Oksennusrefleksi yrittää pyrkiä esiin, mutta saan sen vielä aisoihin. Ei ois kyllä jaksanutkaan nousta penkistä vaikka mikä ois ollu.

Saan kaljan huljuteltua kurkusta alas ja lähen Alanyaan. Jusa on yllättäen paikalla. Tilaan Newcastlen, 6 euroa, haisee pilveltä taas. Aika dänkkiä bissee. Mulla on näköjään tänään taas tämmönen supervoima, ettei oo tarvinnu käydä heräämisen jälkeen kusella. Pitäs varmaan tilata vettä seuraavan tilauksen yhteydessä.

Muistin tilata veden sekä lisäksi Solin limetsiibaleella. C-vitamiinia, aah. 6€. Alanyan takaseinän semmonen pizzerioista tuttu outo sienifallosmetsäkohomaalaus on näköjään poistettu. Oudon avaraa täällä. Tuija itteasiassa sanoo ihan nappiin, että tää paikka näyttää siltä, kun tässä ois ollu aikasemmin joku trendikahvila. Eipä tää Sollikaan oikeen miltään maistu. Pitäsköhän sitä väkisin pängetä ittensä johonkin paremmankaljanbaariin, että sais jotakin sanottavaa? Alanyassa on kyllä parhaat musat mitä missään räkälöissä. Ehkä läpällä vois käydä Sohossa, vaikka siellä kyllä vaihtuu bisset niin harvoin ja taitaa olla joku pelikin menossa niin en tiiä. O'Harasissa ois tänään jotain nuorisorässiä tai jotain, niin sitä vois harkita iltaohjelmaks. Aivot tuntuu vähän turvonneilta alkoholista.



Lähen käveleen kaupungin toiseen päähän Sohoon. Talvinen Tampere on kyllä helvetin masentavan näkönen paikka auringonlaskun jälkeen. Soho on ihan tupaten täynnä porukkaa ja joku Liverpoolin peli vissiin pyörii. Ihan hyvä tunnelma kyllä. Otin pullollisen tommosta Fullersin Black Cab Stoutia, 8,5€. Stoutin makunen stoutti, vois olla vähän syvempikin maku kyllä, aika tämmöstä laihaa tavaraa näin yhtäkkiä. Tämmöstä jos ois jossain hanassa jonain semmosena 6 euron tuoppina, niin joisin kyllä janojuomaks.

Kysyin Karilta suositusta ja nyt on kourassa tämmönen Iron Maiden Hallowed bisse. "Inspired by Belgium, made in England" sanoo etiketti. 6%, 7€. Nyt maistetaan. No joo, ei tällä kyllä kuuhun mennä. Ehkä vähän semmonen vehnäbissemäinen makeus mistä en oikein pidä. Maistuu itteasiassa paremmalle röökin jälkeen ja Mynthoni suussa. (Jälkihuomiona semmonen hauska juttu, että kun kävin seuraavana keskiviikkona Sohossa piipahtamassa, niin Kari kysyi, että "ootko maistanut noita Iron Maiden -kaljoja? Ei ollut kyllä mitenkään ihmeellisiä"). Täällä ois vielä hanassa joku pikkuerä tommosta London Priden filtteröimätöntä bissee. Maistoin vähän joltain ja en tiiä, ei nyt tarvii välttämättä tuoppia ottaa, kun pitäis kohta liikahtaakin. Paitsi kello on just puoli kymmenen ja Dangerouksen Jere rupes soittamaan jotain tämmöstä ihme panofunkkia, niin pitää nyt vielä hetki hengata. On tolla kaverilla kyllä levyt!

Lähen käppäileen Kaksiin Kasvoihin. Matkalla tulee semmoinen olo, että oon ihan vitun valmis. Huomaa kyllä, että on pitänyt taukoa dokaamisesta, kun kisakunto on näin surkea. En jaksaisi tätä ihmiskoetta enää yhtään. Ehkä nää valoviikot auttaa sen verran, ettei tarvi mennä suoraan hirteen. Kaupungintalo tai mikä onkaan, se tönö siinä Keskustorin laidalla, näyttää ihan hienolta valaistuna. Tekee kyllä mieli Kaksareitten vegepyttäriä.

Arvon perillä mitä bisseä joisi. En tiiä tykkäänkö ees kaljasta enää. Otan kaapista jonkun Oktoberfest-perusbissen. Se tulee hienossa kolpakossa. Pyttäriä ei oo jostain syystä saatavilla (on poistunut listalta, myöh. huomio). Tilaan currywurst-annoksen sen sijaan. Tähän sai valita kasvisnakeiks joko tofugrillerit tai sitten semmoset Hälsans Kök -nakit. Ite oon kyllä Hälsans ukko, vaikka ne ei taida olla vegaanisia, niinku noi toiset. Tää oli tosi hyvä annos. Tossa oli kolme uunipotun puolikasta, sit tommosta yllättävän tulista kastiketta ja sit joku majoneesi. Sopii hyvin yhteen noi kaikki hommelit. 14 euroa oli muuten joo toi sapuska+kalja setti.

Ruoka pelasti kyllä fiilistä aika paljon, mutta väsyttää vieläkin ihan helvetisti. Luovuttaminen on hyvä lähtökohta, mutta käyn kuitenkin vielä sisäistä keskustelua siitä, pitäiskö kuitenkin mennä vielä O'Harasiin. Mulla on puolikas kolpakko bisseä vielä juomatta, kun joku etäisesti tutun näkönen tyyppi tulee juttelemaan ja pyytää niitten pöytään istumaan. Käyn tsekkaamassa tilanteen, mutta pöydässä on jotenkin niin ahdistavan olosta porukkaa, että jätän vaan kolpakkoni siihen ja livahdan pois koko baarista. Ratkaisevassa tienristeyksessä Hämeenpuistossa käännyn kodin sijasta O'Harasin suuntaan.

Harasissa törmään heti ekaks Saasta-Makeen ja makensannaan eli Sannaan ja siellä on vielä just se Igniter, mikä ittee siel kiinnosti, soittamatta joten pitäähän sitä tänne hetkeks jäädä. Kaljaa ei pysty enää mitenkään juomaan, joten käyn ostamassa Valkovenäläisen, 7€. Igniter oli hiton kova, täynnä nuorta rässi-intoa! Valkovenäläinen on ihan ok, paitsi kiertää mahassa. Keikka loppuu ja ei mulla oo tässä enää jaksamista muuhun kuin kotiinlähtemiseen. Kello on vasta vähän vaille puoliyön. Saastis ja Sanna on lähössä johonkin Tampere Jazz Happeningiin. Päätän hoitaa asiat tässä vaiheessa niin, ettei tarvi sunnuntaina lähteä kotoa yhtään mihinkään. Ostan baarista askin röökiä, 8€, ja kotona tilaan valmiiksi kaksi pizzaa, 20€ ja lataan Xboxille XCOM2-pelin, 19,99€. Katselen Youtubesta videoita pitäen yhtä silmää auki peukalolla ja etusormella, kunnes pizzakuski viimein saapuu ja pääsen nukkumaan.

Yhteenveto

Tämän keskinkertaisen viikonlopun hinnaksi tuli laskujeni mukaan noin 214€. Rahaa ei näköjään tullut käytettyä mihinkään erityisen tyhmään, joten en nyt tiedä miten tästä olisi voinut karsia. Pahin takaisku oli se perjantain turha taksi. Rahapeleihin käytetyt 5 euroa muodostavat hyvin pienen osan kokonaismenoista. Ehkä tän just olisi saanut jotenkin viilattua hieman alle 200 euroon, jos ois pakko. Hauskempaa olisi voinut tietysti olla jossain, mutta olosuhteet olivat nyt semmoiset mitkä olivat. Imperial Gosen lisäksi erityisen hyviä uusia kaljoja ei myöskään osunut oikein kohdalle, mikä on vähän harmi. Ainiin ja saatana, sen verran pitää siirtää kaljabudjetista rahaa vaatebudjettiin, ettei tarvi pyöriä tuolla kaupungilla munat paljaana!

Tässä loppuun vielä kuva noista lauantain boksereista: