torstai 9. maaliskuuta 2017

Aikuisblogi osallistuu: Maistila-panimon olutmaistelu 04.03.2017

Ton Maistila-panimon nimi jäi mieleen, kun luin Lahtikko-zinestä helsinkiläisen One Pint Pub -baarin jonkun tyypin haastattelusta, että noi Maistilan bisset viedään niiltä aina suorastaan käsistä ja siitä itellä mielenkiinto heräsi. Toi Lahtikko on muuten hemmetin hyvä lehti, en tiiä saaks niitä vielä ostettua jostain, Tampereella pitäs pystyä vissiin lukeen Konttorissa ja oisko Salhoojankadun pubissa ja jossain muissa laatubaareissa. Kannattaa kuitenkin ostaa jos saa käsiinsä tai käydä ainakin lukemassa, eikä vähiten tietenkään sen takia, että tän viimeisen eli kakkosnumeron jutuista löytyy myös slämärityyppinen haastattelu itsestäni, jotenkin tähän blogiin liittyen!

Itelle ei oo noita Maistilan bissejä tullut kauheesti kuitenkaan vastaan, ehkä jossain olutmarkkinoilla on tullut joku kokeiltua, mutta ei sen tarkempia muistikuvia siitä, joten oli mukava yllätys huomata näiden nimi tuolla Kievari Kaksien Kasvojen kuukausittaisessa olut-tasting listassa maaliskuun kohdalla. Vielä kun Parhaat ystävät top-5 listan kärkipäässä vuodesta toiseen pysyvä kaverini eli Saastamoisen Ville lupasi lähteä mukaan seuraksi, alkoi tämä homma kuulostaa todella odottamisen arvoiselta!

Kaksissa Kasvoissa oli tasting-päivänä ennen sitä joku ramopunkkarikerhon ruokatilaisuus, jossa oli myös Hullut Päivät soittamassa, joten päätin lähteä hieman etukäteen paikalle. Olin kärsinyt aamulla syyttömänä migreenistä, joka alkoi palailla, kun joka puolelta kuului jotain Porin ja Kuopion molotusta. Join alennuksessa olleen Kukko lagerini ja luistin paikalta samalla hetkellä, kun Hullut Päivät soitti viimeisen säkeensä. Odottelin sitten tastingin alkamiseen asti Alanyassa yksin juoden Pina Coladaa.

Ville oli hieman minua ennen Kievarin alakerrassa, jossa nämä maistelut siis tapahtuivat. Paikalla oli hyvin porukkaa ja yllättävän laajalla skaalalla eri ikäisiä ja tyyppisiä tyyppejä. Meidän pöydässämme istui tullessani yksi semmoinen asiantuntijan näköinen ukkeli. Tyylikäs, mutta viihtyisä paikka kyllä tämä Kievarin alakerta, ei tuu yleensä tälle puolelle muuten vaan asiaa. Ai niin, 10 euroa pitää pulittaa tämmöisestä maisteluhommasta, jos jotain kiinnostaa.

Maistelutilaisuus alko semmosella peruslätinällä, mitä nyt voi odottaa. Panimon tyyppi esitteli ittensä ja silleen ja ihmiset kyseli jotain. Oulustahan nää siis on ja tää on kuulemma kahen veljeksen pitämä panimo, toinen veli oli nyt jossain muualla. Aika tuore panimo vissiin, oiskohan se sanonu että pari vuotta tai jotain, muutaman vuoden, ollu pystyssä.

Ensimmäisenä juomana pöytään tuodaan näiden Mormuska Saison. Tää oli aika kevyttä juotavaa, mulle tuli joku semmonen aika perus vehnäolut kyllä tästä mieleen. Mää en oo mikään ihan hullu vehnäoluiden ystävä, koska useimmat mitä oon juonu, on ollu vähän turhan semmosia makeita tai imeliä ehkä, mutta tää oli omaan makuuni sillai kirpsakampi ja parempi. Panimoukkeli kerto kaikista humalista ja tälläsistä, mutta en ollut tässä vaiheessa hakenu vielä muistiinpanovälineitä niin ei niistä sen enempää, tai siis mitään.

Villen mielestä kolmen tähden juomaa, vaikka jotain katkeruutta oli kuitenkin liikaa. Panimoukko puhuu takana jotain kuinka tähän on käytetty greipin kuorta ja kysyn Villeltä, oisko se katkeruus ollu siitä. Ehkä. Juoma on kuitenkin jo vissiin kulautettu huiviin, eli ei siitäkään enää sen enempää. Pöytä-Äijän kaveri Pöytä-Äijä2 on kans päässyt paikalle ja istunut seuraamme. Kesällä tää menis Pöytä-Äijä2:n mielestä ja niinhän se on, että kesäjuomanahan tää varmasti parasta olis.

Pöytä-Äijä ei vaikuta kovin vakuuttuneelta. En osaa lukea sen kivikasvoilta, mitä mieltä se on, mutta se kysyy kuitenkin panimoukolta, että onko tää juoma niiden mielestä onnistunut, tai maistuuko tämä siis semmoselta, mitä ne oli hakenutkin. Panimoukko vakuuttelee, että juuri tätä tässä oli haettu.

Itelläni ei ole valitettavaa tästä ekasta juomasta. Saattaisin juoda just joskus kesällä jossain. Tästä ei ole kuvaa, koska tää oli saapunut semmosessa tynnyrissä. Läpinäkyvää ja keltasta juomaa oli.

Toisena juomana sitten Vallesmanni IPA. Nyt skarppasin ja kirjoitin ylös tähän käytetyt kaksi humalaa. Toinen on citra ja toinen kanssa joku C:llä alkava, mutta siitä ei saa selvää. 6,4% potkua. Tuoksuu hyvältä, mutta ekassa huikassa on joku todella vahva ja paha maku. Tuoksaisen uudestaan, että onko tässä jotain pilaantunutta, mutta itteasiassa tää tuoksuu ihan tosi hyvältä. Joku erikoinen maku siellä keskellä on vielä toisellakin huikalla, mutta se rupee häviämään seuraavilla kulauksilla.

Pöytä-Äijä liikuttelee päätään ylös-alas ja sivuttain haistellessaan lasia. Meneeköhän ne tuoksut tolla tavalla jotenkin paremmin joka paikkaan? Mene ja tiedä. Tota pitää varmaan ite harjotella ensin vähän peilin edessä kotona ennenkuin ottaa käyttöön ihmisten ilmoille.

PÄ: "Kerran juotava."
PÄ2: "Greippiä taas. Maku ei lähde suusta." Arvelee tässä vaiheessa, että tää ois kannattanut tarjota viimeiseksi.

Olikohan se munkin suuhun hyökännyt voimakas alkumaku toi greippi sitten?

Joku kysyy, kuka tekee näiden grafiikat noihin etiketteihin sun muihin ja se on kuulemma just tää vuorossa oleva panimoukko, joka ne ite tekee. Tän Vallesmannin etiketistä tulee mulle mieleen se klassikkokuva, jossa Saasta-Make ajaa norsulla ilman paitaa.



Kai tää kuitenkin aika semmonen perus-IPA oli. Mää voisin juoda toisen joskus, että voisin antaa lopullisen arvioni. Pöytäläiset on melko yksmielisiä siitä, että IPA-trendi saisi jo luvan loppua. Tommosta samansuuntasta puhetta on nyt kuulunut monelta suunnalta muutenkin. Ite en kyllä osaa tuohon kuoroon yhtyä. Tai ei tässä talven aikana oo tullut kyllä pahemmin mitään ipoja vastaankaan. Enemmän oon kyllästynyt tähän talven synkkyyteen ja joidenkin vahvojen stoutien juomiseen, joita tuntuu olevan kuitenkin verrattain paljon baarien vaihtuvissa hanoissa tähän vuodenaikaan. Haluaisin toivottaa tervetulleeksi kevään ja jos IPA:t rupee hanoista tässä vähenemään, niin jonkun järkevän korvikkeen sitten kai.

Sopivasti seuraavaksi pöytään saapuukin sitten Portieeri Porteri. Panimoukkeli itse kertoilee tän olevan suklainen ja jotain amerikkalaisista humalista. Paahteisuutta, kahvia. 6 volttia. Sen verran kuuntelin. Tää on kyllä erittäin hyvää! Ensimmäistä kertaa pöydässä kaikki vaikuttavat tyytyväisiltä. Pöytä-Äijä maistaa tässä Sukulakun ja on oikeassa. PÄ2 ottais uuden heti ens viikolla. Se on ilmeisesti kehu. Talvi on tosiaan ollut pitkä ja perseestä ja assosioin tämmöset juomat siihen, mutta toivotan näin hyvän bissen tervetulleeksi itseeni heti ens talvena!


Näitä bissejä saapuu pöytään ihan hullua tahtia. Se on tosin hyvä juttu, koska tietenkin nyt kun on etukäteen ilmottautunut tämmöseen neljältä alkavaan juttuun, niin sinä ainoana päivänä on kaupunki täynnä kaikkea muuta helvetin tärkeetä mihin pitäisi ehtiä, älyttömän aikaisin. Meiän pitäiskin Villen kanssa hoidella tää jopa kakstuntiseksikin epäilty homma jossain reilussa tunnissa. Näinhän se sujuu tässä. Itellä vaan jääny aikasempiin laseihinkin tavaraa kun uutta on puskenu pöytään.

Nyt saadaan pullollinen tämmöstä Brett Sonja Red IPA:a. Amerikkalaisia humalia taas, joku erikoishiiva. Jostain etiketistä oon varmaan tähän kopsannu vielä tämmösen tekstin kun Red Brett Double IPA 9%. Tässä on savuisa tuoksu.

Pöytä-Äijä jatkaa asiantuntijameiningillä ja tuijottelee lasia merkitsevästi valoa vasten. Panimoukko puhuu jotain ihan hulluja jostain hiiva-estereistä ja toiminta-kalkkunoista? Mätäpätä, meikä ei tajua tästä hommasta enää: mitään. "Petollinen nainen" sanoo joku jostain syystä. Liittyköhän se jotenkin siihen, kun tässä ei tosiaan noi korkeet prosentit juurikaan maistu?

Mutta mutta, elämä on oppimista. Pöytäläiset opettaa mulle, että kalkkunalla tarkoitetaan tässä yhteydessä viihdyttävää, kehnoa elokuvaa, jollainen toi Red Sonja kai on. Tai pöydässä ilmeisesti vallitsee semmoinen konsensus, että Red Sonja on parhaimmillaan kirjana tai sarjakuvana tai jotenkin muuten kuin leffana. Brett taas on jotain hiivaa, eli tässä oli tämmönen sanaleikki. Brett Sonja. Okei. Palaset alkaa loksahteleen pikkuhiljaa paikalleen jopa munkin hitaassa päässäni ja voidaan palata takasin maisteluhommien pariin.



PÄ2 oli hämmentynyt. Ekalla huikalla kylmänä maistui kuulemma banaani, hieman lämmenneenä marjat ja nyt odotellaan jännityksellä, mitä seuraavaksi on luvassa. Viimeisen huikan jälkeen seuraa kuitenkin pieni lässähdys, kun kommenttina on vain, että pitäisi saada toinen, että voisi sanoa tarkemmin.

Mää en tajua, miten mulla ei oo mitään Villen kommentteja näistä juomista ylhäällä, mutta sen verran tiedän, että Ville antaisi tälle juomalle 3,25 tähteä. Itelleni tää oli näistä koko maistelun juomista kaikista paras ja antaisin helposti 4 tähteä tai jopa enemmän. Todella maukasta bisseä, hitto vie, ja just semmosta mitä teki mieli.

Viimesenä sitten vielä Kaksoissola: American Barley Wine. Tää oli panimon sadas joku. Bisse? 10% tavaraa. "Kypsähtänyt puoli vuotta". Panimoukko kertoo panimon olutfilosofiasta, joka on sellainen että oluen pitää olla juotavaa. 10% ohraviininkin pitää siis olla juotavaa. Tähän on haettu marjaisia, karamellisia makuja keittämällä 2,5 tuntia.

Omasta mielestäni tossa tavoitteessa on ainakin onnistuttu. Toi Kaksoissola-nimi ilmeisesti viittaa johonkin Hopeanuoli hommiin. Pöytä-Äijä ei niin yllättäin ilmoittaa perustaneensa jonkun Suomen ensimmäisen Hopeanuoli-klubin tai jotain tämmöistä ja tästä seuraa jotain yleistä Hopeanuoli-keskustelua. Yritän olla herättämättä huomiota, etten saisi jotain Hopeanuoli-alkeiskurssia juuri nyt.

 "Hyveä bisseä. Varmaan käy päähän", olen kirjoittanut. PÄ1 sanoo: "Suun makuinen", tai jotain. PÄ2 ei kuulemma ole hirveästi barley wineja juonut, mutta tää on paras niistä mitä on. "Hyvä bisse" oon kirjoittanut uudestaan. Tää vahvojen bissejen maisteleminen putkeen ja humalatila tuo mulle ihan mieleen yhen hetken yhen Belgian reissun lopusta, kun viimeseks maisteltavaks on jätetty just joku reilu 10% bisse ja yritin sohia kynällä muistiinpanoja lehtiöön. Ymmärrän vähän paremmin nyt jotain Vietnam-veteraanien flashbackeja. Ville antaa tälle juomalle 3,5 tähteä. Sanotaan ite vaikka sama.





Meillä on hirvee kiire ja pitää vielä huitasta sitten kaikki loput kaikista jääneistä juomista huiviin. Musta kaikki bisset oli kyllä ihan hyviä, loppupää ehkä parempaa laatua kun pari ekaa. Tosi mukava kokemus tällänen maisteluhomma, pitää osallistua toistekin. Aika humalassa tuntuu olevan kun lähtee marssimaan bussiin. Tästä sitten yhden tupari/punk-keikan ja synttäri/punk-keikan jälkeen herään yöllä hangesta kaatuneena, kännykkä hukassa.

Jälkihuomio: Seuraavan viikon tiistaina, kun kävin hakemassa keskustaan palautunutta kännykkääni, käveltiin Kaksien Kasvojen ohi ja tuli otettua vielä yksi tommoinen Brett Sonja ja se oli edelleenkin erittäin hyvää! Jos satut lukemaan tämän jutun tässä kirjoituspäivän läheisyydessä eli 09.03. niin hyvällä säkällä noita kaikkia bissejä saattaa olla vielä tuolla Kaksissa Kasvoissa myynnissä, eli kannattaa maistaa ite kaikkia!

Tahdon vielä sanoa kiitokset Maistilan Panimolle, Kaksille Kasvoille, Villelle, Pöytä-Äijille Janne (1) ja Juha (2), sekä tietenkin Saatanalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti