Rebellion Festival, Blackpool 2016

Eräänä tämmöisenä suomalaisen loppukesän tiistaina, tarkemmin ottaen 2. päivä elokuuta, kaivelen hyllyn perältä ajat sitten tilaamiani lippuja Englannissa järjestettäville Rebellion-festivaaleille. Olen juuri pari päivää aiemmin kotiutunut Suomen suurimmilta ja parhailta punk-festivaaleilta Puntala-rockista, jossa asiaan kuuluu tolkuton päihteiden käyttö ja parin tunnin yöunet paskassa teltassa takki peittona. Edellisenä päivänä sain purettua vaihtovaatteet tuolta reissulta ja pestyä ne ja niiden tunkeminen kosteana takaisin reppuun ja nelipäiväisille punk-festivaaleille Englantiin lähteminen tuntuu tällä haavaa lähinnä vittuilulta. Puntalassa nähty kaikin tavoin täydellinen punk-keikka jenkkiläiseltä Los Crudosilta on myös nostanut keikkahommissa riman aika helvetin korkealle ja.. Tai no oikeastaan voin päästää kaikki jännityksestä jo tässä vaiheessa ja kertoa, ettei tulevilla festivaaleilla mikään esitys tule pääsemään edes lähelle. 

Saatat ihmetellä, mitä tämmöinen festivaaliraportti tekee aikuisen elämää käsittelevässä blogissa, mutta tämä, nyt 25. vuosipäiväänsä viettävä Rebellion, onkin tämmöinen vanhuksia ympäri maailman yhteen kokoava punk-festivaali, jonka päävetonauloina ovat 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa isoimmillaan olleet brittiläiset ja jenkkiläiset punk- ja hardcorebändit ja kävijöiden keski-ikä huitelee varmaan jossain viiden kympin kieppeillä. Itse olen luultavasti jostain nuoremmasta päästä ja monet festivaalikävijät näkevät itsessäni varmaan semmoisen pilalle menneen nuorison. Lisäksi ruumiini on viikonlopun jäljiltä jo lähtiessä kuin 70-vuotiaalla, joten uskon että tämä sopii näihin raameihin.

Tässä olisi ollut mukavasti aikaa nukkua vielä ennen aamupäivän lähtöä, mutta tietenkään tyhmänä jätkänä en saa tässä vaiheessa mitenkään nukahdettua. Luen aamuneljän aikaan vielä kirjaa, käyn viimeisen kerran kahdeksan maissa röökillä tuijottelemassa kuinka aurinko jo möllöttää ja yhdeksän aikaan vielä vilkuilen viimeisen kerran kelloa, ennen kuin nukahdan.

Keskiviikko 3.8.

Parin tunnin unien jälkeen nukuttaisikin sitten tietysti niin aivan saatanasti, mutta nousen pakkailemaan viimeiset kamat. Haen matkalla bussipysäkille mm. Cause For Effect -bändissä vaikuttamalla erittäin maltilliseen suosioon nousseen Örinä-Arin omistamasta K-kaupasta aamupalaksi paskaksi todetun yhdistelmän Pirkka-tonnikalakolmioleipää sekä Happy Joe -siideriä. Olemme sopineet matkakaverini Teemun kanssa treffit bussipysäkille yhden aikaan, tai Teemu on vieressä Paapan Kapakassa kaljalla ja itse imen sidukkaa läheisellä penkillä. 

Tampereen lentoasemalla ostan 7 euroa maksavan Pyynikin Käsityöläispanimon stoutin. Täähän oli ihan jees. Ihan kaikilla Pyynikin panimon bisseillä ei ihan kuuhun mennä, mutta ihan kelvollisen stoutin ne näköjään nykyään tekee kai. Teemulla on Pyynikin Red Ale, maku kuulemma semmonen, kirpeä, mutta nuuskainen, johtuen siitä että Teemulla on nuuska huulessa. "Ihan jees". 

Meillä on siis vaihto Helsingissä ja huomataan tässä vaiheessa, että vaihtoaikaa on siellä päässä melko nihkeät 15 minuuttia, mutta kyllähän Finnair, Suomen ylpeys, hommat varmasti hoitaa. Kone lähti 20 minuuttia myöhässä, lentokenttäbussilla kesti ja juostuamme aivan saatanan hiki hatussa passintarkastukseen, on siellä jonoa kuin Tampereen SOPP:issa. Kun viimein pääsemme portille, on lentokone tehnyt niinkuin lentokoneet tekevät, eli lennellyt vittuun. Tässä ei sitten auta enää kuin mennä Finnairin valituspömpelille, jossa kouraan lykätään liput seuraavan aamun lennolle ja hotelli- ja ruokakuponki Vantaan Holiday Inniin.

Turistit Vantaalla

Tilaan Holiday Innissä B&T Rosemaryn, eli Beefeater gin tonicin, johon tuli appelsiinia, limeä ja pari rehevää rosmariinin oksaa. Aivan hyvän tuoksuinen ja hyvä juoma. Kello 18 käytiin syömässä Finnairin tarjoama illallinen. Vegaanivaihtoehtona pöytään tuli vihreä salaatti, jossa oli tomaattia ja salaattia ja jotain sitruunaista etikkalientä. Pääruokana tofua, paistettuja juureksia, perunaröstiä ja jotain ehkä punaviinikastikkeen tyyppistä soosia. Olisikohan joku vantaalainen erikoisuus? Ihan ok.

Päätämme ottaa muuttuneesta tilanteesta irti sen verran kuin pystyy, ja lähdemme talsimaan kohti vantaalaista viihdekeskus Flamingoa. Päädymme pelaamaan hohtominigolfia Buckfast-panoksella, jonka häviäjä joutuu pulittamaan jos joskus pääsemme oikeaan määränpäähämme. Tilaamme minigolfpaikan trooppiseksi mainostetusta baarista Karhu-oluet. 

En tajunnut käydä syömisen jälkeen paskalla, joten suurimmaksi haasteeksi pelkään koituvan ulosteen sisällä pitämisen golf-kierroksen lopun "traumatisoiviksi" kuvailtujen kauhuratojen aikana. Teemu onneksi tyrii yhden radan totaalisesti ja pakarani ovat rautaa, joten lopussa himoittu Buckfast-palkinto on minun. 

Kävelemme Flamingon kautta Jumboon ja eksymme. Teemu olisi halunnut kysyä infosta reittiä ulos, mutta sain hänet onneksi tulemaan järkiinsä, ennen kuin kerkesi tehdä mitään niin noloa, joten jatkamme ympyrän kiertämistä. Lopulta löydämme tien röökipaikalle ja myöhemmin vielä kaupankin, josta tuli ostettua vielä muutama bisse. Nautin iltapalaksi paskaksi todetun yhdistelmän Pirkan kolmioleipää ja kaljaa. TV:stä tuli ysärin eroottisten trillereiden klassikko The Species. Ei kutkutellut kyllä enää samalla tavalla kuin nuorena ja nukahdin kesken.

Torstai 4.8.

Herätyskello soittaa aamulla klo 5.30. Käyn ulkona kylmässä röökillä ja koen flashbackeja Puntala-herätyksestä. Onneksi hyvin varusteltu aamiaispöytä saa olon hieman paremmaksi. 5 lasia tuorepuristettua appelsiinimehua, kuppi kahvia, sämpylää, munakokkelia, juustoja ja kakkua myöhemmin käyn täräyttämässä jumalattomat paskat pönttöön, pesen kakoen hampaat ja olen valmis hyppäämään lentokenttäbussiin uutta yritystä varten. Tällä kertaa olemme tuntia etuajassa varmuuden vuoksi. Ostan lentokenttäbistrosta Jack Danielsin kolalla. 11 euroa, mutta 5/5 valinta päivän ensimmäiseksi juomaksi näin klo 7 aamulla. Paikalle pamahtaa myös suomalaisen punk-skenen klassikot, Jukkeli ja Tiina. Heidän mukanaan matkustava, kokkolalaiseksi itsensä tunnustava herra juo kaljan nopeammin kuin olen koskaan nähnyt kenenkään juovan.

En viitsinyt edes kiusata itseäni koettamalla nukkua koneessa, vaikka väsyttääkin aivan helvetisti. Oon joskus ajatuksen tasolla miettinyt, että tarttis pitää mukana pippurikaasua esimerkiksi nopeuttaakseen jossakin Sokoksella keskellä käytävää maleksivien mummojen menoa tai tämmöstä. Koneessa meidän edessä istuva roodoksen värinen rintakarvamies, joka härväsi tuuletusnappuloiden kanssa ja huuteli lentoemäntää ois kyllä ansainnu koko purkillisen. Kesken lennon se laitto penkkinsä koko painollaan täyteen makuuasentoon, melkein leikaten Teemun kahtia penkin selkänojan pöydällä, joka oli kyllä melko hauskaa. Lento sujui kuitenkin yllättävän nopeasti lueskellen uutta NOFX Hepatitis Bathtub and Other Stories -kirjaa, jota voi suositella todella lämpimästi kaikille! Nautin myös kahvin ja gin tonicin. Manchesterissa tuli haettua kaupasta kätevä minikokoinen pullo viiniä ja jokin valmis Captain Morgan Cola limuviina. Ehkä myös joku olut, enpäs muista? Kokkolalaisilla on oikean viinipullon kokoinen viinipullo, joka hupenee erittäin nopeasti ja sammuilu alkaa jo tässä vaiheessa. Kokkolalaisherra jättää nuokkuessaan musavehkeisiin kytketyn kannettavan kaiuttimensa huutamaan täysillä pöydälle. Tällaisessa punkkien ja skinien täyttämässä junassa aiheuttaa pienen jännittävän hetken, kun sieltä pärähtää soimaan Unicefin Käkimassaa, mutta paikalla ei ilmeisesti satu olemaan alkuperäisen esittäjän faneja tai arvostelijoitakaan. Maistelemme eri Bulmers-makuja. Makeaa on.

Blackpooliin päästyämme käymme vaihtamassa festariliput rannekkeisiin ja katsomme hetken jotain bändiä, mutta se on tylsää joten lähdemme sen sijaan ostamaan Buckfast pulloja ja valtaamaan paikan erään aiemmilta vuosilta tutuksi tulleen hylätyn B&B-paikan pystyyn jääneeltä terassilta. Totean, että pankkikorttini, josta on revennyt se magneettinauha irti, ei toimi täällä missään automaateissa. Helvetin kätevä juttu. Ei ole todellakaan kiinnostanut käydä etukäteen vaihtamassa mitään rahoja. Kaupassa kortti sentään toimii ja saadaan tärkeimmät, eli Buckfastit kouraan. Asiaan vihkiytymättömille taustatiedoksi, tuo Buckfast on tuommoinen skotlantilainen munkkien tekemä viinin tapainen juoma, josta noin kolmasosa on kofeiinia ja se maistuu makealta. Buckfast on erityisesti punkkareiden ja kodittomien suosima juoma, joka on jossain osissa Englantia syypää noin 90% kaikista väkivallanteoista ja onkin mm. tästä syystä jossain päin laimennettu normaalista 15%:stä prosentista 11:een. Täältä Blackpoolista saa onneksi ihan kunnon kamaa.  

Käyn heittämässä romppeeni hostelliin, kun se on mahdollista, viedään loput Buckfastit Teemun kämpille jemmaan ja lähdemme katsomaan joidenkin leedsiläisten nuorisolaisten suosittelemaa Fat Wreck -bändiä nimeltään Pears. Vitsi tuon tyhmän nimen takana oli ilmeisesti se, että se oli kirjoitettu sillä klassisella Fear-fontilla. En voinut mitään sille, että mielessäni pyörivät vuoden 2016 surullisimman Facebook-tapauksen eli #descendentsgaten kommentteihin katkeran, Mikko Suikkanen nimisen kaverin kirjoittamat sanat: "jos hyväksymme tälläiset mieli piteet kohta lavan reunalla ukko huutaa woo-ooh aa-aah na na na na na na na nah. serkun mies on töissä fat wreckillä kuulemma kun sinne tulee nössö punk pändi ja sanoo "nofx vaikutteet" heti on levytys sopimus käsissä". Ei ollut myöskään muistaakseni järin häävi bändi. Vois ehkä koittaa kuunnella, miltä sit kuulostais nauhalta, mutta en tiiä jaksaako.

Seuraavaksi lähettiin sit kattelemaan Flagia, eli Black Flagia, jossa oli laulamassa Keith Morris ja joku toinen Black Flagin vanha laulaja jolla oli joku kurkkusyöpä, rummuissa Bill Stevenson ja sit jotain muita tyyppejä. Tää Rebellion-festari muuten niin joo järjestetään yleensä tommosessa isossa Winter Gardens -nimisessä rakennuksessa, jossa on kaiken näkösiä oopperasaleja sun muita vaikka kuin monta ja ne toimii yleensä lavoina näitten festareiden ajan. Sisätiloissa siis. Tänä vuonna tänne oli kuitenkin rakennettu ekaa kertaa lisäks tämmönen ulkolava, mikä tuntu hemmetin tyhmältä ottaen huomioon brittiläiset kelit. Nyt sattu kuitenkin onneks aivan aurinkoiset pari päivää. Tää ulkomesta oli kuitenkin aivan saatanan täynnä ja kaljahanoilla oli vaan pari tyyppiä töissä ja jono sinne oli ihan päätön. Kaljajonossa joku mua etuillut nätti ruotsalainen punkkarimuija tunnisti mut Hässäkkäpäiviltä. Totesin, että DS-13 oli vitun hyvä siellä. Nää muijat oli kuulemma ollu niitten kanssa sillä kiertueella mukana. Se huomas mun Kohti Tuhoa -paidan ja sano, että se oli yks parhaita bändejä siellä. Olin täsmälleen samaa mieltä. Tää oli varmaan paras lyhyt musakeskustelu mitä oon ikinä käynyt. Jos ihmiset olis aina samaa ja oikeaa mieltä, niin ei tarttis vängätä ja maailma ois parempi paikka.

Lukuisien muiden etuilijoiden ja noin puolen tunnin jonottamisen jälkeen saavuin viimein kaljatiskille. Onneksi sentään oltiin ajoissa paikalla. Vähän kohmeloinen olo oli edelleen ja tilasin kaksi juomaa, Snakebiten herukkamehulla ja Newcastlen. Näiden läikkymistä tai hajoamista kuolemaakin enemmän varoen hipsuttelin ihmisten ohi lähemmäs lavaa, kun Flag alotteli. Hittejä soiteltiin tasaiseen tahtiin, kun seisoin paikallani juomia rintaani vasten pidellen, kuin erittäin haavoittuvainen Muovituoppikäsi-Edward. Vasta kun sain tuopit tyhjiksi ja Nervous Breakdown rävähti soimaan, aloin päästä pikkasen festaritunnelmiin.

Teemu lähti syömään ja mun oli tarkotus jäädä kattelemaan seuraavaks aloittamassa olleita Peter And The Test Tube Babiesia, mutta seistyäni tarpeeksi kauan kusijonossa, vain lopulta kustakseni bajamajan taakse ja katsoessani vain entisestään kasvanutta kaljajonoa, juoksinkin Teemun kiinni, pyysin avaimet ja lähdin yksin squattihotellille juomaan Buckfastia. 

Tässä hylätyn hostellin terassilla on semmonen jännä juttu, että vaikka tää on jo ihan laho ja rapistuu vaan vuosi vuodelta, niin tossa repsottavien ikkunoiden takana pyörii tommonen moderni digivalvontakamera, semmonen joku Elisa-vahti tyyppinen juttu. Sisällä tuolla asuu kuulemma semmonen Mike-niminen tyyppi, jonka vanhemmat omisti tän mestan, mutta kuolivat ja se sai Miken vissiin vähän sekaisin ja se on vaan siitä asti asustellut tuolla ränsistyvässä murjussa. Niin joo ja sellanen hauska yksityiskohta tossa vielä on, että jos tarkasti katsoo niin tosta kyltistä näkee vielä, että ton paikan nimi oli jostain syystä aikoinaan Knulla Hotel ja jokunen ruotsalainen turisti on jäänyt sitä joskus ihmettelemään ja Mikella oli jotain ruotsalaisia punkkareitakin siellä majailemassa kuulemma joskus.

Teemu tuli takasin ja jotain muutakin jengiä on tullu squattiterdelle ja istuskellaan ihan muiniksina, kun joku äijä ajelee paikalle ilmeisesti työmatkallaan tollasella pakulla, jonka katolla on tikkaat. Se pysähtyy valoihin meiän eteen ja yhtäkkiä sen ilme kirkastuu ja se alkaa heilutella jotain. Ihmetellään, että mitähän se meinaa. Sit se jättääkin autonsa keskelle tietä ja tulee ulos ja kävelee meiän eteen jalkakäytävälle ja hihkasee, että "Buckfast! Fuck yeah!", näyttää peukkua ja kävelee takas autolleen ja ajaa hymyillen pois. 

Tää squattihotellin viereinen hostelli on kanssa aika veikee paikka. Niillä on semmonen palvelu, mistä ihmiset käy tilaamassa ilmeisesti kaks sellasta polkupyörällä ajavaa slaavin ja brittiläisen sekotukselta näyttävää nuorta kaveria, joilta voi ostaa kokaiinia ja pilveä. Kattelin, kun jotkut aidan vieressä istuskelevat ruotsalaiset arvuuttelivat ilmeisesti kokaiinin laatua, mutta päättivät sitten tehdä kaupat ja hetken päästä lähti viikset valkoisena vipattaen kuin hauet rannasta. Ilmeisesti tekivät ihan hyvät kaupat. Itse toki kieltäydyin kohteliaasti.

Käyn välillä täydentämässä juomavarastoja läheisessä kaupassa ja sössöttelen läheisten hostelleiden terasseilla istuvien punkkareiden kanssa jokusen tunnin, kunnes on aika lähteä katsomaan T.S.O.L.ia. Tsolli kuulostaa näköjään livenä aika paljon Offspringilta ennen Smashia julkaistuilla levyillä, tai miten päin nyt haluat asian ajatella. Ja tämä on yksinomaan kehu, mutta asiasta saa olla mieltä. En oikein tiennyt etukäteen mitä odottaa, mutta tää oli kyllä yks festareitten parhaita keikkoja! Lähdin hyvillä mielin sisälle odottelemaan Descendentsin keikkaa. 

Oon varmaan jonkun vartin kakskyt minuuttia ennen keikan alkua jo mestoilla ja pääsen olueni ja vodka-appelssinimehuni kanssa iisisti lavan tuntumaan. Kattelen virittelyä ja koitan hörppiä juomiani pois alta ennen keikan alkua, etten joudu taas varomaan niiden kanssa niinkuin aiemmin. Keikka alkaa ja heti tokana biisinä tulee Hope, joka on yks ehdottomia Descendents suosikkibiisejäni. Juomat loppuu ja seuraavaks kuulutetaan joku biisi uudelta levyltä, joten päätän lähteä tiskille hakemaan lisää. Taakseni on kertynyt tässä välissä huomaamattani joku arviolta vähän reilu 3000 ihmistä, jotka katsovat hieman ihmetellen kun kävelen väärään suuntaan. Kun pääsin ihmismassan toiselle puolelle, se sulkeutui kuin katiska ja tajusin mitä oli tapahtunut, enkä jaksanut ostaa enää edes bisseä vaan lähin ulos kattelemaan Dickiesiä. 

Olin vielä seisomassa ulkona viileähkössä yössä jonottamassa kaljaa, kun Dickies veti parhaita biisejään. Tätä juttua tässä nyt kirjoitellessani noin puolitoista viikkoa myöhemmin, minun on hieman ihmeteltävä, että mitenköhän se homma tuolla tavalla nyt oikein meni. Noh, katselin kuitenkin Dickiesin loppuun, enkä alkanut enää hötkyilemään. Ihan ok se oli ja bisse oli kanssa ihan ok. 

Ulkona oli sen verran viileä, että ajattelin mennä vielä sisälle vilkaisemaan hetkeksi Varukersia. Olin aika kuitti mennessäni, mutta hitto että tämmönen musiikki toimikin nyt helvetin hyvin! Piristyin tästä sen verran, että huitasin kaljan nopeesti huiviin ja menin palloilemaan sen verran pitin reunaan, että välillä joutui väkisin jonkun työntämänä hetkeksi koheltamaan. Lähdin ulos tyytyväisenä ja pizzan nälkäisenä. 

Kävelin tuttuun Popeye's pizzeriaan hakemaan pannupizzan ja pelaamaan muutaman pelin sieltä löytyvää Point Blankia, joka on mielestäni ammuskelupelien kuninkuusluokkaa. Kysyin jonossa olleilta ruotsalaismiehiltä kohteliaasti, että "När går nästa bussen till Slussen", jonka jälkeen lähdin huoneeseeni katsomaan TV:stä visailuohjelmia pizzani kanssa.

Tässä on nyt kulunut kohta vuosi, kun kirjoitin noi viimeiset rivit. Lueskelin silloin seuraavien päivien muistiinpanojani ja totesin, että taidan olla nyt pari kuukautta dokaamatta ja niin sitten olinkin. Kirjotushommat jäi sitten kesken, joten teen nyt vaan tiivistelmän noista viimeisistä päivistä, koska toi alkuhan oli ihan hauskaa luettavaa.

Perjantai 5.8.

Lähettiin aamutuimaan istuskelemaan Teemun kanssa merenrantaan Westons Vintage -siiderien ja jonkun limuviinojen kanssa. Muistan, että vuorovesi teki muhun todella suuren vaikutuksen ja tän reissun jälkeen luin ihan hulluna kaikkia juttuja avaruudesta ja planeetoista ja tämmösistä.

Jossain vaiheessa mentiin takasin squattihotellille. Olin syönyt aamiaiseks kaikkea keltaista ja sit squattihotellin viereisestä huumehotellista tilasin Jack Danielsin, nyt Pepsillä, koska kokista ei ollut. Ehdin sanoa, että enpä ookaan juonut tätä koskaan Pepsillä, otin huikan ja yrjösin kadulle jonkun varmaan useamman litran kirkkaankeltaisen oksennuksen.

Käytiin kattomassa Reagan Youthia.

Tän jälkeen vissiin menin itekseni katteleen ulos Subhumansia, mutta auringonpaiste, väsymys, syömättömyys, veden juomattomuus tai jokin sätkässäni sai mut yhtäkkiä hirveeseen paniikkiin ja oisin halunnut pois alueelta, mutta siellä oli niin täyttä, ettei mahtunut oikein mihinkään suuntaan. Jalat lopettivat kantamasta ja istahdin loppukeikan ajaksi jonkun haisevan roskiksen kylkeen, koska se oli ainoa paikka missä oli sen verran tyhjää tilaa. Tämän jälkeen palasin hotellihuoneeseeni ja nukuin iltaan saakka.

Herättyäni käytiin kattomassa Dischargea, josta en muista mitään. Buzzcocksia, josta nautin kovasti ja Menacea, josta en muista mitään. Lopuksi vielä taas Popeysista pizzat, sössötystä ruotsalaisille ja Point Blankia. Olin nukkunut koko päivän joten kattelin sit koko yön TV:stä englantilaisia visailuohjelmia.

Lauantai 6.8.

Lauantaina päivällä käytiin kattelemassa Bishops Greeniä, joka olikin festareiden ehkä paras keikka. Mulla oli yllättävän hyvä olo muutenkin tuolloin lauantaiaamuna. Oltiinkohan eka käyty juomassa cocktailit semmosessa 2 cocktailia yhen hinnalla paikassa ja ainakin muistan, että kävin turauttamassa hyvät paskat just ennen keikkaa, niin ei tarvinnut puristella persposkia yhteen. Keikalla oli todella hyvä, semmonen yhteisöllinen meininki tai jotain.

Käytiin tosiaan jossain välissä syömässä ja juomassa siellä 2 cocktailia yhen hinnalla paikassa ja sit mentiin Buckfast-päissään pelaileen pelihalleihin pelejä.

Ainiin ja kateltiin kun saatanallisen kokoiset lokit pysäytti liikenteen ja taisteli roskista! Se oli siistiä.

Channel 3:n ja M.D.C.n keikat tuli vielä nähtyä tänä päivänä. Lähettiin sitten ekaa kertaa tänä viikonloppuna festaribändien jälkeen vielä after-partyihin läheiseen pubiin. Siellä piti soittaa flyerin mukaan jotain tunnetumpia 80-luvun jenkkibändejä, mutta todellisuudessa siellä olikin vaan jotain paikallisia pikkubändejä. Teemulla oli hirveä vienti naisten keskuudessa täällä mestassa, oli oikein valinnanvaraa! Teemu lähti lopulta jonkun itseään 1/3 mittaisen likan, jolla oli jotain partyhuumetta, matkaan. Itse lähdin Popeysiin tilaamaan pizzaa, sössöttämään ruotsalaisille ja pelaamaan Point Blankia.

Sunnuntai 7.8. 

Täällä on aina just näitten festareitten aikaan sunnuntaina joku semmonen hävittäjälentonäytös. Ne pitää niin helvetillistä meteliä, että oli ihan sama nousta sängystä ja mennä kattomaan. Päivän kohokohta oli kun lokit sekos ihan vitusti noista koneista ja yks lokki paskansi Teemun päälle!

Tuli kateltua puolikas keikka Cressia, sit Adolescentsin, Restartsin ja Stiff Little Fingersin keikat. Stiffarit oli vikana bändinä ja oli vitun jees!

Juotiin vielä hotellihuoneisiin kertyneet Buckfastien pohjat ja könyttiin jossain kusisilla kujilla päissään aamuun asti.